Obama hyväksyi lain taloussuhteista Venäjän kanssa

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on vahvistanut lain, joka normalisoi kauppasuhteet Venäjän kanssa. Laki edistää pysyviä taloussuhteita Venäjän kanssa, mutta samalla sallii pakotteet niitä venäläisiä liikemiehiä kohtaan, joiden katsotaan rikkoneen ihmisoikeuksia.

Lain perusteella Yhdysvallat voisi jäädyttää amerikkalaispankeissa olevia varoja tai evätä nimeämiensä henkilöiden maahanpääsyn. Laki on nimetty korruptiota tutkineen venäläisen lakimiehen Sergei Magnitskin mukaan.

Länsimaiselle sijoitusrahastolle työskennellyt Magnitski kuoli vuonna 2009 tutkintavankeudessa Moskovassa. Häntä epäiltiin veropetoksesta, mutta syytteitä on epäilty tekaistuiksi.

Presidentti Vladimir Putin ilmoitti eilen, että lakipykälä on "lyhytnäköinen ja vaarallinen" ja se puuttuu maan sisäisiin asioihin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.