Olli Rehn uudessa blogissaan: Myös talouskasvu tärkeää

EU:n talouskomissaari Olli Rehn on alkanut blogata. Rehnin ensimmäinen blogikirjoitus julkaistiin Euroopan komission blogipalstalla.

Kirjoituksessaan Rehn puolustelee komissiota. Hänen mukaansa pelkkää säästökuuria ei ole ajettu, vaan talouskasvua ja työllisyyttä edistävät rakenteelliset uudistukset ovat yhtä tärkeitä kuin terveellä pohjalla oleva talouspolitiikka.

Rehnin mielestä eurokriisin ratkaisuun ei ole yhtä lääkettä. Hän harmittelee, että keskustelu näyttäytyy usein menojen leikkaajien ja tuhlaajien välisenä kamppailuna.

Rehniä on arvosteltu viime aikoina eurokriisiä koskevista lausunnoista. Nobel-palkittu taloustieteilijä Paul Krugman on esimerkiksi sanonut, ettei Rehn ymmärrä talouden teoriaa eikä aiempien kriisien historiaa. Rehn on puolustanut euroalueen uudistuksia ja säästötoimia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.