Ollila Ylelle: Suomessa johtajien palkat kohtuullisia

Nokian hallituksen puheenjohtajan tehtävät jättänyt Jorma Ollila ei yhdy viime aikojen arvosteluun suomalaisten yritysjohtajien kohtuuttoman suurista palkoista.

TV 1:n Ykkösaamussa vieraillut Ollila sanoi pitävänsä keskustelua ylilyöntinä.

Syynä arvosteluun ovat Ollilan mielestä olleet kansainvälisen pankkikriisin yhteydessä esiin tulleet virheet. Suomessa niiltä on sen sijaan vältytty joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

- Suomessa yritysjohdon palkkaus on kohtuullisella tolalla, jos sitä verrataan eurooppalaiseen keskiarvoon.

Nyt ollaan vertailun häntäpäässä Norjan ja Slovenian kanssa.

Ollila ei usko, että Nokian menettämä ykkösasema maailman johtavana matkapuhelinvalmistajana olisi lopullisesti mennyt. Joidenkin talousanalyytikoiden tämän suuntaiset arviot perustuvat hänen mukaansa vain lyhyen aikavälin ennusteisiin.

- Hehän tyypillisesti katsovat, mikä on tilanne nyt, ensi viikolla, ehkä ensi vuonna tai puolitoista vuotta eteenpäin.

Ollila sanoi pitävänsä selvänä, että yrityksen osaaminen on sillä tasolla, että paluu ykköseksi Applen ja Samsungin ohi on aina mahdollista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

Uniper varoittaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke saattaa epäonnistua – suomalainen Fortum omistaa Uniperistä runsaat 70 prosenttia

Keskimaan kannattavuus romahti alkuvuonna – koronan kiihdyttämä marketkauppa kannatteli tulosta ravintola-alan synkän kevään aikana

K-ryhmän "mummoluuri" tepsi – eläkeläistalouksien osuus verkkokaupassa nousi selvästi

Lehtijuttu työnsi tummia pilviä Jämsän paperitehtaiden ylle, mutta tehtailla ei ole paniikkia – "Eihän jääkiekossakaan valmentaja päätä kahden erän jälkeen, että peli on hävitty"

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on toisessa polvessa Keski-Suomen kummisetä – isä teki hienon uran Valmetilla

Sitowise osti jyväskyläläisen IT-yritys Ficonic Solutionsin – ostajayhtiö palkkaa lisää henkilöstöä Jyväskylään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.