Oma Säästöpankki paransi tulostaan – Jyväskylän uudesta konttorista saakin käteistä rahaa

Marraskuussa Helsingin pörssiin listautunut Oma Säästöpankki paransi roimasti tulostaan viime vuonna. Pankin vertailukelpoinen tulos oli 26,2 miljoonaa euroa, mikä on 6,6 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Jokaista työntekijää kohden voittoa syntyi reilut 90 900 euroa.

Pankin korkokate oli 49,3 miljoonaa, missä oli kasvua reilut kymmenen miljoonaa euroa. Palkkiotuotot kasvoivat kolmella miljoonalla eurolla 24,2 miljoonaan.

Pankin tavoitteena on maksaa osinkoa vähintään 20 prosenttia nettotuloksesta. Hallitus ehdottaa, että osinkoa maksetaan 0,14 euroa osakkeelta eli yhteensä 4,1 miljoonaa euroa.

– Viime vuoden tuloksemme oli erinomainen verrattuna toimialan yleiseen tilanteeseen. Harva pankki pystyy näyttämään samanlaisia kasvulukuja kuin me, toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi totesi tilinpäätöksen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Oma Säästöpankki avasi konttorin Jyväskylässä marraskuussa 2017. Konttori toimii Kävelykadun varrella toimistomaisissa tiloissa kolmannessa kerroksessa.

Konttori on alkuvaiheessa keskittynyt pääasiassa yritysasiakkaiden hoitoon. Niitä se sai, kun Oma Sp osti S-Pankin pk-yritys- sekä maa- ja metsätalousliiketoiminnat.

– Näistä asiakkaista merkittävä osa on Keski-Suomesta ja saimme heidän pankkiasiansa hoitoomme. Jatkossa panostamme entistä enemmän myös yksityisasiakkaiden hankintaan ja palveluun, kertoo konttorinjohtaja Pasi Arponen.

Uudistusta vauhdittaa ensi syksynä tapahtuva muutto uusiin tiloihin. Jyväskylän-konttori siirtyy katutasoon Väinönkadun ja Yliopistonkadun kulmaukseen Jyväskylän Holviksi nimettyyn taloon.

– Päin vastoin kuin aiemmin olen julkisuudessa sanonut, nyt näyttää siltä, että uudesta konttorista voi nostaa myös käteistä rahaa.

Oma Säästöpankki työllistää Jyväskylässä nykyisin kuusi henkilöä.

– Uuteen konttoriin palkataan heti alussa yksi uusi toimihenkilö.

Pankki ei julkista konttorikohtaisia talouslukuja.

– Jyväskylässä kasvu on ollut hieman ripeämpää kuin pankissa keskimäärin. Tosin lähtötasomme oli matalahko.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .