Opelin työntekijät osoittivat mieltään GM:ää vastaan

Noin 10 000 Opelin saksalaista työntekijää on lakkoillut tänään osoittaakseen mieltä amerikkalaista autovalmistajaa General Motorsia vastaan. Opelin päätehtaalla Rüsselsheimissa järjestetyssä mielenosoituksessa kannettiin muun muassa Opelin kohtaloa kuvaavaa ruumisarkkua.

GM ilmoitti eilen peruuttavansa Opelin myynnin kanadalaiselle Magnalle ja venäläiselle Sberbankille. Opelin työntekijät pelkäävät, että päätös johtaa massiivisiin irtisanomisiin Saksan tehtailla.

GM ilmoitti jo eilen irtisanovansa 10 000 työntekijää Euroopassa. Samalla yhtiö vaati 3 miljardin euron tukiaisia.

Venäjän pääministeri Vladimir Putin syyttää GM:nosoittaneen, että amerikkalaisten yritysten liiketavat ovat "halveksittavia", kun ne tekevät sopimuksia eurooppalaisten osapuolien kanssa. Putin varoitti Venäjän ottavan oppia tapauksesta tulevaisuutta varten.

Sen sijaan Britannian talousministeri Peter Mandelson kiitteli GM:n päätöstä. Hän sanoi, että päätös säästää eurooppalaisten veronmaksajien rahoja erityisesti Britanniassa, Saksassa ja Espanjassa, joissa Opelilla on tehtaita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.