Orpo: EU-jäsenmaksua voidaan kasvattaa, jos uudet menot tarpeen

Puolustus, turvallisuus tai maahanmuutto antaisi aiheen harkintaan.

Suomen EU-jäsenmaksun kasvattamista voidaan harkita, jos rahaa tarvitaan hyödylliseen uuteen yhteistyöhön, sanoo valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.).

Orpon mukaan Suomen tavoitteena on, että maksuosuus ei nouse. Maksujen korotus voi hänen mukaansa olla kuitenkin perusteltua, jos rahat kohdistetaan uusiin menoihin kuten puolustukseen, turvallisuuteen tai maahanmuuttopolitiikkaan, joissa EU-maiden yhteistyö on tarpeen.

– Lähtökohtana on, että maksuosuus ei nousisi, mutta minusta tätä pitää harkita sitten, kun nähdään neuvotteluiden lopputulema ja se lisäarvo, mitä EU voi Suomelle tuoda, Orpo sanoi Brysselissä, jossa hän osallistui valtiovarainministerien kokoukseen.

Britannian lähtö on jättämässä EU:n budjettiin komission tuoreimman arvion mukaan 12–15 miljardin aukon. Tämä aukko pitää Orpon mukaan ensin säästää umpeen. Vasta sitten vuorossa ovat hänen mukaansa neuvottelut tulevista budjettikehyksistä.

Komissio ennakoi aiemmin tässä kuussa, että tulevaisuudessa budjetti kasvaisi nykyisestä noin yhdestä prosentista noin 1,1 prosenttiin suhteessa jäsenmaiden yhteenlaskettuun bruttokansantuotteeseen.

Suomi etsii samanmielisiä

Suomi ja muut samanmieliset maat tapasivat jälleen EU:n valtiovarainministerien kokouksen yhteydessä.

Orpon mukaan koolla olivat tällä kertaa Ruotsi, Tanska, kaikki Baltian maat sekä Irlanti ja Hollanti, koska mailla on "samanlaisia intressejä".

– Näissä pöydissä täytyy olla ystäviä, liittolaisia. Täytyy olla kavereita, jotta voidaan saada paremmin omaa ääntä kuulumaan.

Yleensä tapaamisissa on mukana myös Saksa, eikä tarkoituksena ole Orpon mukaan varautua Saksan irtiottoon Eurooppa-politiikassa.

– En ole näkemässä suurta muutosta Saksan linjassa näiden ensimmäisten hallitusohjelmalinjausten perusteella, Orpo tulkitsee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Ruotsin valtio: Telialle ylimääräinen yhtiökokous – Jarnheimer nousemassa hallituksen puheenjohtajaksi

Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saanut keuruulainen HT Laser on vesileikkauksen ja lasertekniikoiden pioneeri

Digiajan Kylli-täti kuvittaa tilaisuudet kiinnostaviksi – yrittäjäpalkittu Linda Saukko-Rauta on pelastanut monta seminaaria oivalluksillaan ja piirroksillaan

Näin valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saaneille yrityksille on käynyt – kansainvälisiä menestyksiä ja konkursseja

Keski-Suomen yritysten palkintosade jatkui – Keuruulainen HT Laser sai Suomen Yrittäjien valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon

Jyväskyläläinen piirtäjä Linda Saukko-Rauta valittiin ensimmäiseksi valtakunnalliseksi vuoden yksinyrittäjäksi – katso video

Pihtiputaalta pörssiyhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi – Miia Sarkola on kulkenut pitkän tien ohjelmatoimiston kirjanpitäjästä tilitoimistokonsernin vaikuttajaksi

HS: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvanut, täysin miesvaltaiset hallitukset vähissä

Kolumni: Orjuudesta on päästy, mutta olisi naiivia ajatella, ettei rahalla olisi mitään merkitystä yksilöiden arvon mittarina

Ranska, Saksa ja Italia aikovat estää Facebookin kryptovaluutan libran käyttöönoton Euroopassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.