Osaman kuoleman vaikutukset markkinoilla maltillisia

Terroristijohtaja Osama bin Ladenin surma otettiin markkinoilla vastaan myönteisesti, sillä sen oletetaan vähentävän maailmantalouden riskejä.

Vaikutukset jäivät kuitenkin maltillisiksi. Esimerkiksi dollariin vaikuttaa enemmän Yhdysvaltain keskuspankin harjoittama setelielvytys, mikä heikentää dollaria suhteessa euroon.

Dollari vahvistui aamulla, mutta palasi pian entiselle tasolle. Euron kurssi dollaria vastaan oli illansuussa noin 1,486, mikä vastaa Euroopan keskuspankin perjantaista noteerausta.

Osakekurssit olivat loivassa nousussa niin Aasiassa kuin Euroopassa. Myös Yhdysvalloissa pörssit avautuivat hieman plussan puolella.

Raakaöljyn hinta laski jyrkästi heti Osama-uutisen jälkeen, mutta elpyi sekin iltaa kohti. Pohjanmeren Brent-laadun kesäkuun toimitusten hinta kävi alimmillaan 121,67 dollarissa tynnyriltä, mutta palasi sitten 124,50 dollarin tuntumaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Ruotsin valtio: Telialle ylimääräinen yhtiökokous – Jarnheimer nousemassa hallituksen puheenjohtajaksi

Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saanut keuruulainen HT Laser on vesileikkauksen ja lasertekniikoiden pioneeri

Digiajan Kylli-täti kuvittaa tilaisuudet kiinnostaviksi – yrittäjäpalkittu Linda Saukko-Rauta on pelastanut monta seminaaria oivalluksillaan ja piirroksillaan

Näin valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saaneille yrityksille on käynyt – kansainvälisiä menestyksiä ja konkursseja

Keski-Suomen yritysten palkintosade jatkui – Keuruulainen HT Laser sai Suomen Yrittäjien valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon

Jyväskyläläinen piirtäjä Linda Saukko-Rauta valittiin ensimmäiseksi valtakunnalliseksi vuoden yksinyrittäjäksi – katso video

Pihtiputaalta pörssiyhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi – Miia Sarkola on kulkenut pitkän tien ohjelmatoimiston kirjanpitäjästä tilitoimistokonsernin vaikuttajaksi

HS: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvanut, täysin miesvaltaiset hallitukset vähissä

Kolumni: Orjuudesta on päästy, mutta olisi naiivia ajatella, ettei rahalla olisi mitään merkitystä yksilöiden arvon mittarina

Ranska, Saksa ja Italia aikovat estää Facebookin kryptovaluutan libran käyttöönoton Euroopassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.