Ostitko tämän älytelevision? Se saattaa nauhoittaa puhettasi

Teknologiayhtiö Samsung varoittaa, että sen uusi älytelevisio saattaa nauhoittaa television edessä käytyjä keskusteluita. Asiasta kertoo muun muassa BBC. Varoitus koskee asiakkaita, jotka käyttävät television ääniohjausta.

Samsung kertoo yksityisyyskäytännössään, että ääniohjauksessa oleva televisio "kuuntelee", mitä sen edessä puhutaan ja saattaa lähettää otteita puheesta kolmannelle osapuolelle tunnistettaviksi.

– Huomaathan, että jos puhumasi sanat sisältävät henkilökohtaista tai arkaluontoista tietoa, sitä voidaan tallentaa ja lähettää kolmannelle osapuolelle, yksityisyyskäytännössä sanotaan.

Yhtiö korostaa, että televisio ei kuuntele tai nauhoita passiivisesti sen edessä käytyjä keskusteluja, vaan käyttäjän on sitä varten aktivoitava mikrofoni. Ääniohjauksen voi myös sulkea.

Uusimmat

Talous

Pelkkä maakaapelointi ei tuo onnea – Järvi-Suomen Energia tekee lähivuosien aikana 700 miljoonan euron investoinnit sähköverkkoihin

Jyväskylän superviikko tietää hotelleille paksua tilipussia – "Kyllähän se tietysti vaikuttaa palvelujemme kysyntään, kun kaupungissa tapahtuu"

Asuntojen rakentaminen Jyväskylän Sokkarin yläkerroksiin alkaa jo ensi viikolla – kolmeen kerrokseen peräti 98 asuntoa, näin työmaa vaikuttaa keskustassa liikkumiseen

Valmetin saama jättitilaus Brasiliasta tuo Rautpohjaan työtä sadoille – edellinen yhtä paljon työllistävä suurtilaus julkistettiin huhtikuussa

Valmet sai lähes 300 miljoonan euron tilauksen Brasilian suurimmalta paperintuottajalta

Valmetille lähes 300 miljoonan euron sopimus Brasilian suurimman paperintuottajan kanssa

Ruokadronet liitävät Itä-Helsingissä kesäkuusta alkaen – "Asiakkaat päättävät, onko droneille elinkelpoista markkinaa"

Lähellä tuotetut kesäkukat ovat nyt hittituote – korpilahtelaisella puutarhalla iloitaan erikoisten keväiden jälkeen tavallisesta toukokuusta

Suomalaisilla puutarhoilla pyyhkii hyvin, mutta yhdessä tuoteryhmässä ulkomaiset kilpailijat ovat vieneet voiton

Fiskars leikkaa tulosennustettaan Trumpin Kiina-tullien takia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.