Pörssi jatkoi historiallista nousua – indeksit kohonneet jo yhdeksän vuotta peräjälkeen

Nousu taittuu tai ainakin hidastuu, kun korkomarkkinat piristyvät.

Helsingin pörssi jatkoi tänä vuonna historiallisen pitkää nousuputkeaan. Pörssin yleisindeksi on noussut yhdeksän vuotta peräjälkeen, kertoo analyysiyhtiö Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén.

Tulevana vuonna katseet kohdistuvat korkomarkkinoihin. Vilénin mukaan tärkein tekijä osakemarkkinoiden kannalta on se, miten keskuspankit alkavana vuonna toimivat.

– Tämä ei ole lyhyen tähtäimen juttu, mutta tämä on ehdottomasti vuoden 2018 teema, Vilén sanoo.

Hän arvioi, että keskuspankkipolitiikka muuttuu selvästi vähemmän elvyttäväksi kuin tänä vuonna. Korot nousevat ennemmin tai myöhemmin.

Euroopan keskuspankin nollakorkopolitiikka on Vilénin mukaan pakottanut korkosijoittajat hakemaan tuottoja osakemarkkinoilta, mikä on ruokkinut pörssinousua.

– Jos korot nousevat, korkosijoittajat voivat niin sanotusti palata kotiin. He voivat sijoittaa rahat, minne ne kuuluvat, eli pois osakkeista, Vilén selvittää.

Hänen mukaansa korkosijoitusten paluu vaihtoehdoksi tulee painamaan osakkeiden arvostuksia, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pörssit kääntyvät laskuun. Jos yritysten tulosten kasvu jatkuu, se kompensoi tilannetta.

Toinen tekijä, joka saattaa häiritä osakemarkkinoita, on talouskasvun mahdollinen yskähtely syystä tai toisesta.

– Silloin tuloskasvu hidastuisi ja kasvuennusteita alennettaisiin. Se vaikuttaisi negatiivisesti pörssiin.

Yritysten tulokset kasvaneet

Tuleva vuosi alkaa Helsingin pörssissä runsaan 6 prosentin nousuvuoden jälkeen. Pörssiä operoivan Nasdaq OMX Helsingin mukaan avauspisteluku oli tammikuun 2. päivänä 9 012. Perjantaina pörssivuosi sulkeutui hieman vajaassa 9 500 pisteessä. Korkeimmillaan pörssi kävi kesäkuussa, jolloin pääindeksi ylitti niukasti 10 000 pisteen rajan.

– Pörssinousu johtuu siitä, että yritysten tulokset ovat kasvaneet, Vilén arvioi.

Talouskasvun voimistuminen Suomessa ja päävientimarkkinoilla Euroopassa on vahva taustatekijä pörssikurssien vahvistumisessa. Taloudet ovat voimissaan myös globaalisti.

– Noususykli heijastuu kaikille toimialoille. Ala kuin ala hyötyy tästä, Vilén sanoo.

Yritysten tulokset ovat hänen mukaansa kasvaneet noin 7 prosenttia ja osingot 3–4 prosenttia.

– Kokonaistuotto on vähän reilut 10 pinnaa, mikä on oikein hyvä taso.

Loppuvuoden liukua Vilén pitää terveellisenä. Hänen mukaansa pörssinousussa oli kesällä ylilyönnin makua.

Finnair ja Neste loistivat

Arvopaperi-lehti kertoo, että kovimman saavutuksen pörssissä kirjasi tänä vuonna Finnair peräti 228 prosentin tuotolla. Suurista yhtiöistä parhaimmassa vedossa oli Neste, jonka osake tuotti yli 50 prosenttia.

Sen sijaan Nokian ja Amer Sportsin vuosituotot jäivät Arvopaperin mukaan miinusmerkkisiksi.

Uutinen päivitetty pörssin sulkeuduttua kello 18:59.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

New Yorkin pörssissä vietettiin ennätysmurskajaisia