Pörssirytinä siirtyi Eurooppaan – Helsinki avautui yli seitsemän prosentin laskuun

Aasian markkinoilta alkanut raju pörssilasku on jatkunut Euroopassa. Helsingin pörssi oli pian kaupankäynnin alettua jo 7,4 prosentin laskussa ja yleisindeksi vaipui pistelukuun 8  481.

Koko vaihtokärki oli miinuksella, ja esimerkiksi Nokia painui yli 8 prosenttia, kurssiin 2,91.

Luisu oli seitsemän prosentin luokkaa myös Tukholmassa. Frankfurtissa ja Lontoossa kursseista hupeni heti kättelyssä yli kahdeksan prosenttia, Pariisissa neljä.

Vapaassa pudotuksessa

Öljyn hinnan lasku jyrkkeni maanantaina entisestään Aasian markkinoilla. Viitelaatu WTI:n hinta oli noin 30 prosentin laskussa ja Brentin 26 prosenttia iltapäivän kaupankäynnissä Aasiassa.

Samalla myös pörssit olivat roimassa laskussa Aasian ja Lähi-idän maissa. Saudi-Arabiassa öljyjätti Aramcon kurssi laski 10 prosenttia. Kuwaitissa kurssit laskivat kaupankäynnin alkaessa 9,5 prosenttia, minkä jälkeen kaupankäynti keskeytettiin. Dubaissa laskua oli heti aluksi yhdeksän prosenttia, Abu Dhabissa 7,1 prosenttia. Tokiossa kurssit päätyivät yli viiden prosentin laskuun, Sydneyssä yli seitsemän.

Saudi-Arabia aloitti öljyn hintasodan reaktiona sille, että öljyntuottajamaiden järjestö Opec ja sen ulkopuoliset öljyntuottajamaat eivät viime viikolla onnistuneet sopimaan öljyntuotannon leikkaamisesta.

Opec oli kutsunut koolle ylimääräisen kokouksen, jossa se ehdotti ulkopuolisille öljymaille 1,5 miljoonan tynnyrin leikkausta päivittäiseen tuotantoon. Tuotannon vähentämisellä Opec halusi jarruttaa öljyn hinnan laskua. Maat ovat aiemmin pystyneet sopimaan vähennyksistä, mutta nyt Venäjä torjui uudet leikkaukset.

–  Vaikuttaa sitä, että Saudi-Arabia haluaa rankaista Venäjää, arveli Oanda-yhtiön analyytikko Jeffrey Halley.

Öljyn hinta ei ole laskenut yhtä rajusti sitten vuoden 1991 Persianlahden sodan.

Hintasota heikensi Venäjän ruplaa tuntuvasti, ja kurssi laski yli seitsemän prosenttia verrattuna dollariin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Nordean pääekonomisti: Öljyn hinnan lasku on Suomelle huono uutinen

Saksa ja USA suunnittelevat taloudellista apua koronaviruksesta kärsiville yrityksille

Tarttuuko korona pöydältä, lentokoneesta tai käsikuivaimesta? Näin THL vastaa