PTT ennustaa paperin viennin laskua

Paperin tuotanto ja vienti vähenevät tänä vuonna selvästi viime vuoden määristä, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT. Sen mukaan paperin tuotanto ja vienti supistuvat 5-7 prosenttia.

Ensi vuonna paperin kysyntä lisääntyy talouskasvun ansiosta.

Metsäsektorin näkymiä arvioidessaan PTT ennustaa, että kartongin tuotanto ja vienti lisääntyvät hieman sekä tänä että ensi vuonna.

PTT:n mukaan Kiinan talouskasvu pitää yllä sellun kysyntää ja hintatasoa. Ensi vuonna tilanne muuttuu, koska maailmalla aloittaa toimintansa useita suuria sellutehtaita. Kasvaneen tarjonnan vuoksi sellun hinta laskee selvästi. PTT arvioi, että sellun keskimääräinen vientihinta Suomesta laskee 5-10 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.