Paine ratkaisusta risteilijäasiassa kasvaa

Suomeen havitellun risteilijätilauksen laina saattaa STT:n tietojen mukaan ratketa huomenna. STX:n Turun-telakka on pyytänyt valtiolta joidenkin kymmenien miljoonien eurojen lainaa, jotta se saisi laivatilauksen.

Asiaa käsiteltäisiin talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Kokousajankohtaa ei ole vahvistettu, mutta valiokunta saadaan kokoon lyhyelläkin varoitusajalla.

MTV3 kertoi eilen, että hallituksen sisällä kokoomus olisi tukea kohtaan vastahankainen ja vasemmistopuolueet kannattaisivat sitä.

Pääministerin haastattelutunnilla Ylessä pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi laivanrakennusalan kilpailua epäterveeksi. Hänen mielestään ei ole normaalin markkinatalouden mukaista, että myös valtiot kilpailevat keskenään eivätkä vain yritykset. Esimerkiksi Etelä-Korea ja eri Euroopan maat tukevat eri tavoin isoja laivahankkeita.

Katainen korosti, ettei kuitenkaan kommentoi kyseistä tilausta liikesalaisuuksien vuoksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.