Pankkikriisi uhkaa myös suomalaisten rahoja

Kriisiin ajautunut investointipankki Lehman Brothers on jättänyt konkurssisuojahakemuksen. Amerikkalaispankki yrittää kuitenkin yhä myydä omaisuudenhoito- ja välitysyksiköitään.

Pankin ilmoitus tuli sen jälkeen, kun ostajaehdokkaina pidetyt Barclays ja Bank of America vetäytyivät kauppaneuvotteluista.

Myös sadat suomalaiset sijoittajat saattavat menettää rahojaan Lehman Brothersin selvitystilan vuoksi.

Suomalainen sijoituspalveluyritys Front Capital kertoo myyneensä noin 300 eri sijoittajalle yhteensä yli 30 miljoonalla eurolla Lehmanin hollantilaisen tytäryhtiön indeksilainoja, joilla on vain emoyhtiön takaus. Ne saattavat siis muuttua arvottomiksi, jos pankki kaatuu.

Front Capitalin mukaan Lehman Brothers -konsernista on toistaiseksi kerrottu, ettei tytäryhtiöiden sitoumuksille toistaiseksi voida antaa jälkimarkkinahintoja, eikä niillä siis voi käydä kauppaa.

– Olemme nyt samassa tilanteessa kuin kaikki muutkin, eli voimme vain odottaa lisätietoja, Front Capitalin toimitusjohtaja Hannu Kananen sanoi STT:lle iltapäivällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.