Pankkitulokas sijoittuu kolmanteen kerrokseen katutason sijasta

Jyväskylä saa uuden pankin, kun Oma Säästöpankki avaa konttorinsa marraskuun viimeisenä päivänä. 135 neliön konttori toimii Kauppakatu 18:ssa.

Pankki kokeilee Jyväskylässä uutta palvelukonseptia. Käytännössä se näkyy asiakkaille esimerkiksi siten, että konttori sijaitsee talon kolmannessa kerroksessa.

– Uudessa konttorissa palvelee aluksi neljä henkilöä. Meillä on vahva asiantuntemus yritysasiakkaiden palvelemisesta ja yksi henkilö on erikoistunut

maa- ja metsätalousasiakkaisiin, tuore konttorinjohtaja Pasi Arponen sanoo.

Keskisuomalainen kertoi Oma Säästöpankin konttorin avaamisesta ensimmäisen kerran 9.8. Pankki julkisti konttorin paikan ja avausajankohdan perjantaina.

Oma Säästöpankin toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi sanoo, että konttorin avaaminen on poikkeuksellinen liike verrattuna pankkialan toimijoihin yleisesti.

– Meille on tärkeää, että tunnemme asiakkaamme. Silloin on oltava läsnä paikkakunnalla. Tälle läsnäolollemme on myös tullut toive alueelta, hän sanoo.

– Jyväskylä on kasvukeskus ja yliopistokaupunki, jossa on suuri määrä opiskelijoita, monipuolinen elinkeinorakenne ja paljon pk-yrityksiä. Uskomme, että Jyväskylä on myös jatkossa kasvukeskus, Sydänlammi jatkaa.

Oma Säästöpankki Oyj on Suomen suurin säästöpankki. Sillä on 36 konttoria ja noin 125 000 asiakasta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .