Pauligille uusi toimitusjohtaja Fazerilta

Rolf Ladau aloittaa Pauligin palveluksessa kesäkuun alussa.

Paulig-konserni on nimittänyt konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi Rolf Ladaun, joka siirtyy Pauligiin Fazerin makeisliiketoiminnan toimitusjohtajan paikalta. Ladau aloittaa Pauligin palveluksessa kesäkuun alussa.

Ladau työskenteli Fazerilla vuodesta 2015 lähtien, mitä ennen hän oli seitsemän vuoden ajan Coca-Cola Companyn palveluksessa. Turun kauppakorkeakoulussa kauppatieteitä opiskellut Ladau on aiemmin toiminut myös Procter & Gamblen, Gilletten, Kellogg Companyn ja Unileverin palveluksessa.

Kahvi-, ruoka- ja maustetuotteistaan tunnettu Paulig työllistää noin 1 900 henkeä 13 Pohjois-Euroopan maassa. Yhtiön liikevaihto toissa vuonna oli 917 miljoonaa euroa.

Pauligin edellinen toimitusjohtaja Jaana Tuominen siirtyi viime vuonna Fiskarsin toimitusjohtajaksi.