Pekka Perä: Tuotannon rajoitukset mahdollisia

Kaivosyhtiö Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perän mukaan on mahdollista, että yhtiö rajoittaa tuotantoaan hetkeksi.

Yhtiö tiedotti aamulla, että se luopuu tämän vuoden tuotantoennusteestaan. Tavoite oli tuottaa nikkeliä 18 000 tonnia.

Yhtiö kertoi tuottaneensa tammi-kesäkuussa nikkeliä vasta noin 4 500 tonnia.

- Jos nikkelin hinta laskee tästä, meillä on kaikki vaihtoehdot auki. Yksi vaihtoehto on, että lyhyeksi aikaa rajoitamme tuotantoa. Tiettyjä hommia kannattaa tehdä, kun on korkea hinta, tiettyjä kun on alhainen hinta, Perä kertoo

Talvivaarassa käydään parhaillaan yt-neuvotteluja enimmillään 250 työntekijän vähentämiseksi.

Perän mukaan tuotannon ennustaminen on tällä hetkellä hyvin vaikeaa. Tuotannon kuitenkin odotetaan paranevan loppuvuonna.

Evli Pankin analyytikko Antti Kansanen ei yllättynyt, että yhtiö luopui tuotantoennusteesta.

- Se on tietysti kassavirran kannalta negatiivinen asia.

Talvivaara järjesti huhtikuussa osakeannin kerätäkseen rahaa muun muassa velkojen maksuun.

- Nyt kassaa palaa enemmän kuin arvioitiin, Kansanen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Keski-Suomen maaseutu saa rahoitusta poikkeusaikanakin – Epävarmuus näkyy erityisesti investoinneissa

Upeat kesäsäät toivat Jyväskylän terassiravintoloille "unelmastartin", mutta sisätiloissa on vaikeampaa – "Tänä vuonna ei missään nimessä päästä normaaliin tilanteeseen"

Oikeus torppasi Fortumin havittelemat muutokset Oulujoen vaelluskalamääräyksiin – uusia kalateitä ei silti tule ainakaan lähivuosina

Suomen merkittävin laserleikkauksen keskittymä syntyi kaikessa hiljaisuudessa Keuruun Haapamäelle – Naapuriyritysten valtavat koneet taivuttavat kirkasmetallista mitä tahansa tarvitaan

Jyväskylä neuvottelee lentojen jatkumisesta valtion ja Finnairin kanssa: "Jos kaupallinen kannattavuus palautuu, myös lennot palautuvat"

Eckerö lopettaa Maarianhaminan ja Tukholman välillä liikennöivän Birka Cruisesin toiminnan

Norjalainen yritys ostaa Pilke päiväkodit -yrityksen – ei henkilöstövaikutuksia

Yhdysvalloissa työllisyys parani kesäkuussa ennakoitua nopeammin

Privanet Capital Marketsille seuraamusmaksu – syynä virheelliset tiedot Lapis-yhtiöistä

Epävarmuus OIkiluoto 3:n valmistumisajasta jatkuu, tietoa aikataulusta luvassa elokuussa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.