Perinteikäs Kyyjärven Saha lopettaa – toimintaa ei saatu enää kannattamaan sen jälkeen, kun tulipalo tuhosi linjastot

Lähes 112 vuotta saman suvun omistuksessa toiminut Kyyjärven Saha Oy lopettaa toimintansa kannattamattomana tämän vuoden lopussa.

Vastoinkäymiset alkoivat kesällä 2014, kun teknisestä viasta johtunut tulipalo tuhosi koko tukinkäsittely- ja sahauslinjaston. Siitä alkaen tuotanto on riippunut ostetusta sahatavarasta.

– Puutavaran hintojen nousu on syönyt kannattavuutta ja ajoittaiset saatavuusongelmat ovat vaikeuttaneet toiminnan suunnittelua, hallituksen puheenjohtaja Heikki Mäntynen kertoo.

Myös kuivaamon lämmityskustannukset ovat nousseet tuntuvasti, kun omaa sahausjätettä ei ole enää voitu hyödyntää lämpöenergiana.

Marraskuussa 2015 yrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos ja samalla uudistettiin liiketoimintaa.

– Siitä huolimatta joudumme nyt valitettavasti toteamaan, ettei toimintaa nykyisillä resursseilla saada taloudellisesti kannattavaksi, Mäntynen sanoo.

 

Kyyjärven Saha Oy tunnetaan erityisesti PonttiSet-tuotemerkistään, jolla se on valmistanut kotimaisia lauta- ja lankkulattioita 1980-luvulta alkaen. Toimintaympäristö on sittemmin muuttunut.

– Uudisrakennuksiin tehdään nykyään usein betonilaatta ja lattialämmitys. Meillä ei pienenä toimijana ole ollut resursseja päivittää puulattiaa nykyajan vaatimusten mukaiseksi tuotteeksi, hallituksen jäsen Leena Mäntynen sanoo.

– Toivottavasti joku toinen kotimainen yrittäjä paneutuu asiaan ja onnistuu kehittämään ratkaisun, jonka ansiosta tulevatkin sukupolvet pääsevät nauttimaan oikeasta puulattiasta, Leena Mäntynen toivoo.

Viime tilikaudella Kyyjärven Sahan liikevaihto oli 611 000 euroa ja se työllisti neljä ihmistä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .