Pertti Palmroth Oy hakee yrityssaneeraukseen

Kengistään tunnettu Pertti Palmroth Oy on hakeutunut yrityssaneeraukseen. Yhtiö kertoo tiedotteessaan lopettavansa kolme myymälää pääkaupunkiseudulta seuraavan puolen vuoden aikana. Yhteensä myymälöitä on kahdeksan eri puolilla Suomea.

Yhtiöllä on ollut viime vuosina toimitusvaikeuksia. Kausirahoituksen puute on ajanut yhtiön omat tehtaat jarruttamaan tuotantoaan, vaikka tehtaiden vienti on kasvanut viime ja tänä vuonna.

Pertti Palmrothin isä perusti kenkätehtaan Pirkkalaan jo vuonna 1928.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.