Petri Böckerman taloustieteen professoriksi Jyväskylään

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professoriksi on valittu filosofian tohtori Petri Böckerman. Professuurin vastuualue on terveystaloustiede, joka tutkii terveyskäyttäytymistä sekä terveydenhuollon järjestelmiin liittyviä kysymyksiä.

Böckerman on työskennellyt Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkijana vuodesta 1996. Hän on tutkinut erityisesti terveyskäyttäytymisen vaikutuksia taloudelliseen menestykseen työmarkkinoilla sekä esimerkiksi työttömyyden ja terveyden välisiä yhteyksiä. Hänen laaja kansainvälinen julkaisutoimintansa käsittää yli 100 julkaisua, joista 74 vertaisarvioiduissa lehdissä.

Böckerman on väitellyt filosofian tohtoriksi kansantaloustieteiden alalta Helsingin kauppakorkeakoulusta (nykyisin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu) vuonna 2003 työmarkkinoiden empiirisestä tutkimuksesta.

Hän on ollut Tampereen yliopiston taloustieteen laitoksen dosentti vuodesta 2008, erikoisalanaan työn taloustiede. Turun yliopistossa terveystaloustieteen kolmevuotisessa professuurissa Böckerman on toiminut syyskuusta 2014 lähtien.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .