Pohjolan Voima harkitsee uusia hiilivoimaloita

Pohjolan Voima harkitsee kolmen uuden hiiltä käyttävän voimalaitoksen rakentamista, kertoo Tekniikka ja Talous -lehti. Suurimman, 700 megawatin hiilivoimalan sijoituspaikkavaihtoehtoja ovat Kristiinankaupunki, Kokkola, Pori ja Kotka.

Pohjolan Voiman tuotantojohtajan Jari Niemelän mukaan uusista voimaloista tehdään kuitenkin päätöksiä vasta, kun eduskunta on syksyllä käsitellyt Suomen energia- ja ilmastostrategian.

Kristiinankaupungissa, Porissa ja Kotkassa on ennestäänkin hiilivoimalat, mutta osa niistä jouduttaneen 2010-luvulla sulkemaan ikääntymisen tai ympäristövaatimusten vuoksi.

Pohjolan Voima on jo aiemmin kertonut suunnittelevansa Helsingin Energian kanssa Etelä-Suomeen jopa 700 megawatin monipolttoainevoimalaitosta. Se käyttäisi hiilen lisäksi polttoaineena maakaasua ja biomassaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.