Professori: Ydinvoimapäätöksessä näkyy suhde Venäjään

Aalto-yliopiston professori Peter Lund arvioi, että Fennovoiman ydinvoimahakemuksen hyväksymisessä näkyvät Suomen poliittiset suhteet Venäjään. Lundin mukaan Venäjä olisi voinut tulkita Fennovoiman hakemuksen hylkäämisen uusiksi pakotteiksi.

Fennovoiman hakemus oli Lundin mielestä tosiasiallisesti heikommalla pohjalla kuin Teollisuuden Voiman (TVO), jonka hakemuksen työ- ja elinkeinoministeriö hylkäsi.

Fennovoiman iso omistaja, venäläisyhtiö Rosatom sanoo tukevansa työ- ja elinkeinoministeriön tavoitetta Fennovoiman ydinvoimalan kotimaisesta omistuksesta.

Yhtiö sanoo tiedotteessaan, että se pyrkii omalta osaltaan edistämään mallia, jossa voimalan omistuksesta 60 prosenttia olisi kotimaista.

Rosatomista tuli viime vuonna hankkeen laitostoimittaja, ja sen omistusosuus nousi 34 prosenttiin.

Teollisuuden Voima (TVO) sanoo yllättyneensä työ- ja elinkeinoministeriön kielteisestä kannasta yhtiön pyytämään Olkiluodon ydinvoimalan nelosreaktorin jatkoaikaan.

Toimitusjohtaja Jarmo Tanhua sanoo yhtiön tiedotteessa, että hanke on kertaalleen todettu yhteiskunnan kokonaisedun mukaiseksi eikä asia ole muutamassa vuodessa muuttunut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.