Psykologi Hanna Siefen perusti valmennuspalveluita tarjoavan yrityksen – tukea on löytynyt kotoa, sillä hänen puolisonsa on Nordic Business Forumin perustaja

Yritysvalmentaja Hanna Siefen vie työyhteisöihin oppimisen psykologiaa.

Työhyvinvointia tukee tunne siitä, että hallitsee työnsä ja saa hyödyntää omia vahvuuksiaan. Psykologi Hanna Siefen, 33, muistuttaa, että ihan yhtä tärkeää on utelias ja oppiva mieli.

– Jos pysyttäytyy liikaa siinä, että minähän osaan hommani, voi käydä niin, että kriittinen palaute tai epäonnistuminen kolhaisevat kovemmin. Oppiva asenne vie paineet pois siitä, että täytyy olla täydellinen.

Tuoreena yrittäjänä Siefen on joutunut itsekin miettimään, miten ammatillinen hyppäys työntekijän roolista yrittäjäksi vaikuttaa ammatti-identiteettiin ja hallinnan tunteeseen.

– Tietysti sitä miettii, että teilataanko minut. Mutta omaa tekemistä helpottaa ajatus, että olen tässä oppimassa ja se on ollut nautinnollista. Voin hyvillä mielin kokeilla ja testata erilaisia konsepteja.

Siefen perusti valmennuspalveluita tarjoavan yrityksen viime syksynä. Hän haluaa auttaa yrityksiä ja työyhteisöjä ottamaan oppimisen osaksi arkea.

– Tässä ajassa tieto vanhenee vauhdilla ja uuden oppiminen on yrityksille elinehto. Tulokulmani ovat psykologiset prosessit. Mitkä asiat edistävät oppimista ja mitkä ovat oppimisen esteitä? Ja miten omia oppimisvalmiuksia voi kehittää.

Siefen mainitsee, että usein kyse on arjen oppimismuotoilusta. Osaamisen kehittäminen ei ole vain opintosuunnitelmien tekemistä vaan arjessakin tapahtuu koko ajan oppimista, jos sille annetaan tilaa. Siksi valmennuksissa pohditaan, onko työyhteisössä mahdollisuus reflektoida ja käydä dialogia muiden kanssa.

Siefenin mukaan esimiehen esimerkki on tärkeä. Jos johto ei tue oppimista, ihmiset alkavat toimia varman päälle ja suojata itseään.

Ennen yrittäjyyttä Hanna Siefen oli kotiäitinä. Hoitovapaa oli luonteva hetki miettiä seuraavaa ammatillista askelta.

– Koin, ettei perinteinen työterveyspsykologin työ ole minua varten. Minua kiinnostaa positiivinen psykologia ja työn imu sekä työssä kehittyminen enemmän kuin esimerkiksi työuupumus.

 

Siefen alkoi kirjoittaa itseä kiinnostavista teemoista blogia ja tehdä Youtube-videoita. Ne toimivat ammatillisena happihyppelynä kotiäitiyteen ja madalsivat kynnystä yrittäjyyteen. Blogit ja videot olivat kanava tuoda ammatillista osaamista julkiseksi.

Yrityksen perustamisessa tukena oli aviomies Hans Peter Siefen, joka on Nordic Business Forum Oy:n perustajaosakas.

– Olen kokenut yrittämisen innostavana asiana, koska miehellä on ollut niin vahva palo siihen. Hans Peterin kautta olen myös tutustunut toisiin yrittäjiin.

Tärkeää sparrausta tuli myös Keski-Suomen Uusyrityskeskuksesta, jossa käytiin läpi yrityksen liiketoimintasuunnitelmaa.

– Asiantuntija-apu ja palaute liiketoimintasuunnitelmasta oli hyödyllistä. Sain mielikuvan siitä, miten edetä.

– Oman osaamisen tuotteistaminen vie ensikertalaiselta aikaa. Tällä hetkellä käytän paljon aikaa siihen, että kartoitan asiakkaiden tarpeita. Yritän myös myydä vimmatusti. Referenssien myötä tekeminen helpottuu.

Verkostoista timanttisia vinkkejä

Psykologi Hanna Siefen on yksinyrittäjä, mutta toimii verkostomaisesti. Oppimisen ja organisaatiokehittämisen asiantuntijayhteisöstä Learning Hubista on tullut Siefenille tukikohta, josta on löytynyt samalla toimialalla olevia yrittäjiä.

– On tärkeää, että yksin­yrittäjäkin tulee kuulluksi ja saa vertaistukea. Learning Hubin kahvipöytäkeskusteluissa on tullut timanttisia vinkkejä yrittäjyyteen. Olemme myös laatineet yhdessä tarjouksia, Siefen sanoo.

– Yhteisö on myös paikka testata erilaisia konsepteja. Olen pitänyt täällä muun muassa avoimia valmennuksia.

Siefen sanoo syttyvänsä nimenomaan ryhmäprosesseista.

– Uskon, että asioiden jakaminen ja vertaisoppiminen on hirveän arvokasta. Psykologia tuottaa harvoin ideoita, joita ihmiset eivät jo tietäisi. Yhdessä keskustellen asiat tulevat nimetyiksi ja ihmiset oivaltavat, mistä tässä olikaan kyse.

– Jatkossa teen silti mielellään myös yksilövalmennusta, sillä siinä pääsee yksittäisen ihmisen tilanteeseen syvemmin sisälle, Siefen sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .