Pukin kontista pilkistää tänä jouluna matka – Kanaria pitää pintansa suomalaisten suosikkina

Tänä jouluna suomalaiset käyttävät rahaa matkustamiseen vähintään viime vuoden tapaan tai jopa hiukan enemmän.

Suomen matkatoimistoalan liiton (SMAL) tekemän uunituoreen kyselyn mukaan valtaosa (66 prosenttia) matkanjärjestäjien asiakkaista arvioi käyttävänsä matkailuun joulun aikaan vähintään saman verran tai enemmän rahaa kuin viime vuonna.

Syys–lokakuussa tehtyyn kyselyyn vastanneista lähes 90 prosenttia kertoi ottavansa pienen irtioton arjesta joko syksyn aikana tai matkustamalla pois kotoa joulunpyhinä. Noin kolmannes arvioi käyttävänsä enemmän ja toinen kolmannes saman verran rahaa kuin edellisvuonna. Vähemmän rahaa kuin viime vuonna arvioi käyttävänsä vain 6,4 prosenttia kyselyyn vastanneesta 742 ihmisestä. Yleisimmin (62,2 prosenttia) joulun ajan matkaan ilmoitettiin käytettävän 500–2 500 euroa.

Kunnon irtiotto

SMAL:n toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti kertoo, että joulumatkailun suosio aaltoilee Suomessa pitkälti sen mukaan, miten joulunpyhät sattuvat sijoittumaan.

– Kun pyhäpäivät sijoittuvat siten, että voi helposti ottaa pidemmän loman, silloin matkustus on aina vilkkaampaa.

Tänä jouluna joulupäivä ja tapaninpäivä sattuvat otollisesti maanantaille ja tiistaille.

– Nyt vähillä lomapäivillä saa kunnon irtioton, Mäki-Fränti toteaa.

Toisaalta hän arvelee myös positiivisten talousuutisten vaikuttavan matkustusintoon.

Suomalaiset matkustavat tänä talvikautena ulkomaille mennessään mieluiten Euroopassa, jossa yksi kohde nousee vuodesta toiseen ykköseksi: Kanariansaaret. SMAL:n tilastojen mukaan Eurooppaan suuntautuvista valmismatkoista peräti 84 prosenttia suuntautuu Kanariansaarille.

Joko lunta tai aurinkoa

Myös matkanjärjestäjillä talvilomailun suosion kasvu näkyy.

SMAL:n keräämien tietojen perusteella talven 2017–2018 ajalle on tarjolla yli 400 000 valmismatkaa, mikä on lähes 6 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana.

TUI Finlandin PR- ja viestintäpäällikkö Pauliina Pajunen kertoo, että heillä talvilomien myynti on tällä hetkellä noin viisi prosenttia viimevuotista vilkkaampaa. Kanaria on TUI:n ehdottomasti myydyin talvilomakohde. Pajunen arvioi, että Kanarian suosiota nostaa erityisesti lyhyt lentoaika. Uutena tulokkaana TUI:n matkavalikoimassa on suosiotaan kasvattanut rannikolla hieman Kanariansaaria etelämpänä sijaitseva Kap Verde. Toisena talvilomakohteiden nousijana Pajunen mainitsee Thaimaan.

TUI:n matkoilla jouluksi vielä pääsee Kanarialle, sen sijaan kaukokohteet on Pajusen mukaan jo loppuunmyyty.

Finnairin ja Aurinkomatkojen viestinnästä kerrotaan myös, että joulunajan matkat ovat selvässä kasvussa viime vuoteen verrattuna.

– Näyttäisi siltä, että ihmiset lähtevät joko kohti lunta tai aurinkoa. Lennoista suosittuja ovat esimerkiksi Goa, Thaimaa ja Meksiko, mutta myös Lapin lennot ovat kasvattaneet suosiotaan, Päivyt Tallqvist Finnairin ja Aurinkomatkojen viestinnästä kertoo.

Pakettimatkojen puolella Kanarian matkat alkavat Tallqvistin mukaan olla jo täynnä, Arabiemiraatteihin, Madeiralle ja Thaimaahan on jäljellä joitakin hajapaikkoja. Uutuuskohteina nousussa Aurinkomatkoilla ovat Meksikon Puerto Vallarta sekä Kuuban Havanna.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .