R-kioskit haluavat haalia maksuautomaattien asiakkaat

R-kioskit pyrkivät katoavien maksuautomaattien paikkaajiksi. Laskujen maksaminen on mahdollista kioskin tiskillä tästä päivästä lähtien.

Kioskeja pyörittävän Rautakirjan tarkoituksena on houkutella uusia asiakkaita kioskeihin. Se uskoo, että palvelusta hyötyvät ne, joilla ei ole omaa internetyhteyttä.

– Uskomme, että tämäntyyppiselle palvelulle on tarvetta, sanoo kioskikaupan toimialajohtaja Jari Heino.

Moni pankki on ilmoittanut luopuvansa vähitellen perinteisistä maksuautomaateista. Syynä on niiden vähentynyt käyttö ja verkkopankkimaksamisen yleistyminen. Nykyisin käytännössä kaikissa konttoreissa on myös verkkopankkikäyttöön tarkoitettuja laitteita.

Kioskeissa voi maksaa kaikkien pankkien laskuja. Maksutapoina käyvät käteinen ja kortit.

R-kioski veloittaa jokaisesta laskusta kolme euroa. Palkkio on sama riippumatta laskun loppusummasta. Jos maksu suoritetaan kortilla, veloitetaan lisäksi Luottokunnan kulut.

Rautakirja on toteuttanut palvelun yhdessä Tapiola Pankin kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.