Rahtiliikenteeseen tulossa iso muutos – kuljetusketju voi häiriintyä

Merikontin paino pitää ilmoittaa jatkossa tarkasti eikä arvion perusteella.

Kuljetusketju voi häiriintyä ja satamiin syntyä viivettä, kun uudet määräykset merikonttien painon ilmoittamisesta tulevat voimaan heinäkuun alusta. Keskuskauppakamarin mukaan kyseinen riski on olemassa, mikäli muutokseen ei varauduta riittävän hyvin. Kontin paino pitää ilmoittaa jatkossa tarkasti eikä arvion perusteella.

– Moni yritys ei kuitenkaan tiedä, miten tässä tilanteessa tulee toimia, sanoo Keskuskauppakamarin asiantuntija Kaisa Saario. Hänen mukaansa avoimia vastauksia ja erilaisia tulkintoja on paljon.

Kauppakamari painottaa, että yrityksillä on vastuu selvittää, mitä muutoksia toimintatapoihin pitää tehdä. Ensisijainen vastuu kontin painon ilmoittamisesta on jatkossa laivaajalla, mutta laivaaja voi sopimusteitse valtuuttaa tehtävään toisen toimijan, esimerkiksi vientiyrityksen. Vientiyritysten kannattaakin selvittää, miten ja missä kontit punnitaan ja pitääkö niiden investoida itse esimerkiksi punnituslaitteisiin.

– Punnitsemattomia kontteja ei saa heinäkuussa enää ottaa laivaan. Jos kontin paino heittää ilmoitetusta, se voi jäädä kokonaan lastaamatta.

Kontti voidaan punnita lähtöpisteessä esimerkiksi sahalla tai tehtaalla tai niissä satamissa, joissa on punnitusmahdollisuus. Keskuskauppakamarin mukaan 90 prosenttia konteista käsitellään HaminaKotkan, Helsingin Vuosaaren ja Rauman satamissa, ja niissä on punnitusmahdollisuus ainakin heinäkuussa. Muiden satamien toimintatavat kannattaa ottaa selville hyvissä ajoin.

Merikonttien painon ilmoittamisesta määrätään merenkulun turvallisuutta koskevassa maailmanlaajuisessa yleissopimuksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.