Raision aamiais- ja välipalabisnes Britanniassa voitolliseksi

Elintarvikekonserni Raision liikevoitto nousi heinä-syyskuussa 12,1 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 12,0 miljoonasta eurosta. Yhtiön toimitusjohtaja Matti Rihko kertoo osavuosikatsauksessa, että Brändit-yksikössä vahvat alueet paransivat ja Britannian aamiais- ja välipalaliiketoiminta palasi voitolliseksi.

Raisio arvioi liiketuloksensa jäävän tänä vuonna alle vuoden 2013 tason. Liikevoitto oli tammi-syyskuussa 25,9 miljoonaa euroa ja vuosi sitten vastaavana aikana 31,0 miljoonaa euroa.

Venäjän asettamat tuontirajoitukset eivät toistaiseksi koske Raision tuotteita. Ruplan heikentyminen on Rihkon mukaan kompensoitu hinnankorotuksilla ilman, että volyymit olisivat kääntyneet laskuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.