Rakennusalan harmaata taloutta paljastui 200 miljoonan edestä

Verohallinto on paljastanut rakennusalalla harmaata taloutta muutaman vuoden aikana yli 200 miljoonan euron edestä. Valvontahankkeessa lähes joka kymmenennestä tarkastetusta rakennusyrityksestä tehtiin rikosilmoitus. Tapauksista 264 koski törkeitä veropetoksia.

Raksa-nimellä kulkeneen valvontahankkeen aikana tehtiin yli 3 200 verotarkastusta. Hanke oli käynnissä vuosina 2008-2012. Mukana siinä olivat myös aluehallintovirastot, Eläketurvakeskus ja poliisi.

Verohallinto aikoo jatkaa harmaan talouden jahtiaan kehittämällä reaaliaikaista valvontaa ja lisäämällä tarkastuksia.

- Voin sanoa, että kun aikaisemmin kiinnijäämisen riski saattoi olla satunnainen, nyt se kasvaa todennäköiseksi, sanoi hanketta vetänyt ylitarkastaja Pekka Muinonen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.