Ravintolassa syöminen tulee osaksi arkea

Ravintolassa syöminen on arkipäiväistynyt. Matkailu- ja Ravintolapalvelu MaRa:n teettämän kyselyn mukaan suomalaiset käyvät yhä useammin ulkona syömässä. Useimmin käydään lounaalla henkilöstö- ja opiskelijaravintoloissa.

Keskimäärin suomalaiset syövät ulkona kuusi kertaa kuukaudessa. Ravintolan sijainti mainitaan nykyään usein tärkeänä valintaperusteena.

Ravintolaruoka mielletään nykyisin melko edulliseksi. Vain 12 prosenttia vastanneista piti ravintolaruokailua kalliina.

Innokkaimpia ulkona syöjiä olivat nuoret. 15–24-vuotiaat söivät ulkona nelisen kertaa viikossa, eläkeikäiset kerran viikossa.

Joka toinen vuosi tehtävän kyselyn teki TNS Gallup. Siihen haastateltiin yli 2 000:ta ihmistä syys-lokakuussa. Kyselyt aloitettiin vuonna 1985. Siitä ruokailukäynnit ravintoloissa ja kahviloissa ovat kaksinkertaistuneet.

Ravintola-alan tilastojen mukaan suomalaiset juovat oluensa nykyään yhä useammin kotisohvalla eivätkä baarissa. Alan riesana ovat myös harmaan talouden yleistyminen ja kasvava matkustajatuonti Virosta, kertoo Matkailu- ja ravintola-alan toimitusjohtaja Timo Lappi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.