Rikosepäily ei katkaissut Turvatiimin VR-sopimusta

VR ostaa turvallisuuspalvelut Turvatiimi-yhtiöltä. Sopimus jatkuu ja laajenee, vaikka yritysten aiempi yhteistyö on johtanut rikosepäilyihin.

Poliisi epäilee lahjusrikoksista VR:n ja Turvatiimin kahta entistä päällikköä. Kumpaakaan yhtiötä ei epäillä rikoksista. Jutun rikostutkinta on loppusuoralla.

VR ostaa Turvatiimiltä kaikki vartiointi- ja turvallisuuspalvelut koko maassa seuraavat kaksi vuotta. Aiemmin yhtiö on hankkinut palveluja useilta yrityksiltä.

Turvatiimi hoitaa vartioinnin ja järjestyksenpidon asemilla ja junissa. Lisäksi yhtiön työntekijät esimerkiksi opastavat matkustajia ja avustavat liikuntarajoitteisia.

Osapuolet eivät kerro, kuinka suuresta sopimuksesta on rahallisesti kyse.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.