Ruotsalaisten velkaantuneisuus aiheuttaa huolta – korkojen ennakoitu nousevan lähitulevaisuudessa

Ruotsin kotitalouksien voimakas velkaantuminen aiheuttaa edelleen huolta. Vanhempi ekonomisti Hanna Putkuri Suomen Pankista arvioi, että velkaantuneisuus on riski talouskehityksen kannalta.

Niin Euroopan keskuspankki EKP kuin Ruotsinkin keskuspankki ovat ennakoineet, että edessä on lähitulevaisuudessa koronnostoja. Korkojen nousu vaikuttaisi myös asuntovelallisiin.

–  Ruotsissa suurin osa asuntolainoista on vaihtuvakorkoisia. Korkojen nousu kasvattaisi velanhoitorasitusta, mikä voisi olla pois kulutuksesta ja säästämisestä, Putkuri arvioi.

Jos Ruotsin talous alkaisi tällaisessa tilanteessa yskiä, voisi sillä olla vaikutuksia myös Suomeen, koska Ruotsi on tärkeä kauppakumppani.

Hintaralli ohi asuntomarkkinoilla

Ruotsissa asuntojen hintojen vuosia jatkunut voimakas nousuliike päättyi viime vuoden loppupuolella. Silti hinnat ovat Putkurin mukaan yhä historiallisesti katsoen korkealla tasolla kotitalouksien tulokehitykseen suhteutettuna.

Viime vuoden syksyllä Ruotsissa nähty markkinoiden "korjausliike" söi asuntojen hinnoista lyhyen ajan sisällä kymmenen prosenttia, paikoin jopa selvästi enemmän. Silti hinnat ovat yhä korkealla vuosikymmenen alkuun verrattuna.

–  Suomalaisin silmin tai eurooppalaisilla vertailukelpoisilla mittareilla Ruotsin asuntojen hinnat ovat edelleen turhan korkeat, sanoo pääekonomisti Juhana Brotherus asuntolainaluotottaja Hyposta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saanut keuruulainen HT Laser on vesileikkauksen ja lasertekniikoiden pioneeri

Digiajan Kylli-täti kuvittaa tilaisuudet kiinnostaviksi – yrittäjäpalkittu Linda Saukko-Rauta on pelastanut monta seminaaria oivalluksillaan ja piirroksillaan

Näin valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saaneille yrityksille on käynyt – kansainvälisiä menestyksiä ja konkursseja

Keski-Suomen yritysten palkintosade jatkui – Keuruulainen HT Laser sai Suomen Yrittäjien valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon

Jyväskyläläinen piirtäjä Linda Saukko-Rauta valittiin ensimmäiseksi valtakunnalliseksi vuoden yksinyrittäjäksi – katso video

Pihtiputaalta pörssiyhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi – Miia Sarkola on kulkenut pitkän tien ohjelmatoimiston kirjanpitäjästä tilitoimistokonsernin vaikuttajaksi

HS: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvanut, täysin miesvaltaiset hallitukset vähissä

Kolumni: Orjuudesta on päästy, mutta olisi naiivia ajatella, ettei rahalla olisi mitään merkitystä yksilöiden arvon mittarina

Ranska, Saksa ja Italia aikovat estää Facebookin kryptovaluutan libran käyttöönoton Euroopassa

Sveitsiläinen suurpankki Credit Suisse lyö miinuskoron isoille talletuksille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.