Säästöohjelma on SAS:n viimeinen mahdollisuus

Skandinaavisen lentoyhtiö SAS:n pelastusohjelman hyväksyminen on toimitusjohtaja Rickard Gustafsonin mukaan edellytys yhtiön toiminnan jatkumiselle. Ellei ohjelmaa toteuteta, ei SAS saa rahoittajapankeilta enää luottoa.

- Tämä on meidän viimeinen kuulutuksemme, jos haluamme jatkaa olemassaoloamme, sanoi Gustafson.

Ohjelma edellyttää Gustafsonin mukaan SAS:n lento- ja matkustamohenkilökunnan työehtosopimusten muuttamista markkinaehtoisiksi ja siirtymistä maksuperusteiseen eläkejärjestelmään.

Pelastusohjelmalla on SAS:n päärahoittajien ja omistajien tuki. Valmiusluoton antavat yhtiölle sen seitsemän nykyistä päärahoittajaa ja Tanskan, Ruotsin ja Norjan hallitukset. Edellytyksenä on koko ohjelman toteuttaminen ja parlamenttien hyväksyminen. SAS:n ammattiliittojen on hyväksyttävä koko pelastusohjelma.

Henkilökuntaa on tarkoitus vähentää 800 työntekijällä yhtiön hallinnosta. SAS:n koko henkilöstö vähenee suunniteltujen yritysmyyntien jälkeen 15 000 työntekijästä 9 000 työntekijään.

Säästöistä merkittävä osa tulee palkanalennuksista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.