Säästöpankit: Euromaiden inflaatio jopa 5 prosenttiin

Suomen talouskasvu on syksyn aikana nollassa. Euroalueen talous kutistuu vielä ainakin loppuvuoden ajan, arvioi Säästöpankkiryhmä markkinakatsauksessaan.

Säästöpankeissa uskotaan myös euromaiden inflaation nousevan yli viiteen prosenttiin useaksi vuodeksi.

- Valtiotason konkursseja ei haluta, joten jäljelle jää ainoa realistinen tie ulos ongelmista, joka on inflaatio, velkojen reaalisen arvon pienentäminen, arvioi Säästöpankkiryhmän markkinastrategi Miska Kuhalampi.

Markkinakatsauksen mukaan EU:n talousongelmien todelliset syyt ovat liian vähäinen tehdyn työn määrä ja ylimitoitettu yritystoiminnan sääntely.

Suomen talouden vetureina toimivat palvelut ja kotimainen kysyntä. Vienti ei ehdi toipua tänä vuonna, sillä maailmantalous voi vajota lievään taantumaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

"Suomesta on ollut tukitalous" – Jyväskylässä paljon kiinteistöjä omistavan pörssiyhtiön toimitusjohtajan mielestä lukuisat etuudet sekä runsas vapaa-aika tekevät työnteosta kannattamatonta

Hampurilaisravintoloiden kisan haastaja rantautuu Jyväskylän ytimeen – ketju lupaa, että raaka-aineet ovat 95-prosenttisesti kotimaisia

Tuleeko UPM:ltä täystyrmäys Keski-Suomelle? Talouselämä-lehden mukaan Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaita uhkaa sulkeminen

Opiskelija-asuntoja rakennetaan Jyväskylän parhaille paikoille – "Vuokralaisilla on enemmän valinnanvaraa kuin 5–10 vuotta sitten"

Koronan aiheuttama kysyntäkuoppa pudotti Outokummun tuloksen tappiolliseksi

Tiktok uhkaa Trumpin hallintoa oikeustoimilla Yhdysvalloissa

Puukauppa on virkoamassa lomakaudesta, kertovat keskisuomalaiset metsänhoitoyhdistykset – hinnat pysyneet hyvällä tasolla koko kesän

Entinen tuotantojohtaja vaatii Alvalta noin 200 000 euron korvauksia irtisanomisesta

Teknologiateollisuus vaatii hallitukselta pikimmiten uutta tukipakettia – "Elinkelpoisia viennin pk-yrityksiä ei saa jättää pulaan"

Jyväskylän keskustassa sijainnut käsityökauppa kaatui konkurssiin – ovet on jo laitettu kiinni

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.