Säynätsalon S-market muuttuu Saleksi

Tappiollinen S-market Säynätsalo muuttuu Sale-myymäläksi tammikuussa 2018. Osuuskauppa Keskimaan mukaan ketjun muutoksella halutaan turvata päivittäistavarakaupan jatkuminen Säynätsalossa.

–Valikoiman laajuus tulee Salessa olemaan noin 6 000 päivittäistavaratuotetta, ja esimerkiksi tuoreen lihan ja jukurttien valikoima tulee kasvamaan. Toisaalta esimerkiksi hygieniatuotteiden valikoima hieman pienenee. Annamme hyllytilaa niille tuotteille, joilla on Säynätsalossa kysyntää, kertoo ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen.

Hänen mukaansa muutoksella varmistetaan myös hyvien päivittäistavarapalveluiden säilyminen Säynätsalossa, sillä nykyisen myymälän toiminta ei ole kannattavaa.

– Sale-konseptimuutoksen myötä valikoimaa tarkastetaan ja hintataso nousee aavistuksen, mutta pysyy silti selkeästi edullisempana kuin muilla saman kokoluokan toimijoilla.

Konseptin muutoksen myötä myös myymälän ilme muuttuu S-marketin sini-keltaisesta Salen puna-keltaiseen ilmeeseen. Samalla myymälän järjestys muuttuu eri tuoteryhmien saadessa uudet paikkansa ja energiatehokkuutta parannetaan laittamalla maitokaappeihin ovet

Säynätsalon Salen avajaisia vietetään tammikuun alkupuolella. Avajaisten myötä myös aukioloaika pidentyy tunnilla illasta ja uudet aukioloajat ovat ma–la 7–22 ja su 10–22.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .