S-Pankki: Suomen talous kasvaa 2,8 prosenttia ensi vuonna

Viennin odotetaan kasvavan ensi vuonna 6,5 prosenttia.

Suomen talous kasvaa 2,8 prosenttia vuonna 2018, ennakoi S-Pankki.

Pankin tänään julkaiseman talousennusteen mukaan talouden kasvu hidastuu hieman tämän vuoden 3,2 prosentin vauhdista, mutta jatkuu hyvänä viime vuosiin verrattuna.

Viennin odotetaan kasvavan ensi vuonna 6,5 prosenttia. Investointien kasvuvauhti sen sijaan hidastuu hieman 5,8 prosenttiin.

Kotitalouksien näkymät tulevalle vuodelle ovat valoisat, ja yksityinen kulutus kasvanee 2,1 prosenttia.

– Maltillinen inflaatio, palkankorotukset ja työllisyyden lisäys vahvistavat kotitalouksien ostovoimaa ja kulutusta, kirjoittaa S-Pankin pääekonomisti Timo Hirvonen talousennusteessa.

Hyvä vire jatkuu myös asuntomarkkinoilla, jossa korkealla tasolla oleva asuntotuotanto pitänee hintojen nousun maltillisena.

Työmarkkinoilla tilanne näyttää lupaavalta

Vuonna 2018 työllisyyden kasvu nopeutuu talouskasvun tukemana, Hirvonen ennustaa.

– Uskomme, että työvoiman kysyntä lisääntyy useilla toimialoilla. Paikoitellen esiintyy pullonkauloja ja työpaikkoja on hankala täyttää, talousennusteessa sanotaan.

S-Pankki arvioi työttömyysasteen laskevan 8,0 prosenttiin ensi vuonna, ja 7,7 prosenttiin vuonna 2019.

– Kasvujakson aikana osaavasta työvoimasta voi paikoitellen esiintyä pulaa, Hirvonen lisää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.