S-ryhmä kasvatti tulostaan vuoden ensimmäisellä puoliskolla

S-ryhmän yhteenlaskettu operatiivinen tulos kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 154 miljoonaan euroon. Viime vuonna vastaava lukema tammi-kesäkuussa oli 133 miljoonaa euroa.

Osuuskaupparyhmän veroton vähittäismyynti kasvoi hienoisesti 5,7 miljardiin euroon. S-ryhmän yhteistulokseen lasketaan SOK-yhtymän ja alueosuuskauppojen luvut.

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kommentoi tiedotteessa, että erityisesti matkailu- ja ravitsemiskauppa piti yllä hyvää kasvuvauhtia. Ruokakaupassa kuluvaa vuotta leimaa kilpailun kiristyminen.

–  Suomalainen päivittäistavarakauppa kehittyy nyt vauhdilla. Se on kuluttajan kannalta erinomainen asia. Meillä on edessä muun muassa S-market-ketjun konseptiuudistus, Heikkilä toteaa tiedotteessa.

Myös S-ryhmän kilpailija Kesko kertoi viimeisimmässä julkistuksessaan hyvästä tuloksesta. Keskon tulos koheni etenkin vuoden toisella neljänneksellä.

Vuonna 2018 Keskon hallussa oli noin 36 prosenttia Suomen päivittäistavarakaupasta. S-ryhmä haukkasi noin 46 prosentin osuuden.

S-ryhmällä on yhteensä yli 42  000 työntekijää. Toimipaikkoja ryhmällä oli kesäkuun lopussa 1  841.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Asuntokaupat palasivat kesäkuussa edellisen vuoden tasolle – "Ostajien ja myyjien luottamus markkinaan on nyt palautunut"

Panimoliiton uudeksi johtajaksi Tuula Loikkanen – edeltäjä lähti ministerin erityisavustajaksi

Keskolta positiivinen tulosvaroitus koko vuodelle – kurssi ampaisi nousuun Helsingin pörssissä

Perinteikäs Ruthin leipomo siirtyy tänään isältä pojalle – Joonas Mäkinen, 31, hyppää jyväskyläläisen perheyrityksen puikkoihin

Fiskarsin uudeksi toimitusjohtajaksi Nathalie Ahlström Fazerilta

Teollisuuden näkymät synkkenivät toukokuussa: uudet tilaukset romahtivat runsaan neljänneksen

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Kuluttaja-asiamies varoittaa puhelinmyyntiyrityksestä – kuluttajat saaneet sähkösopimuksia, vaikka eivät hyväksyneet yhtiön esittämää tarjousta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.