SAS menetti joka viidennen matkustajan

Pohjoismainen lentoyhtiö SAS menetti helmikuussa joka viidennen matkustajan verrattuna edellisvuoteen. Myös tytäryhtiö Blue1 menetti matkustajia, mutta emoaan vähemmän. Siltä katosi joka kymmenes kyytiläinen.

SAS:n koneiden täyttöaste väheni kuudella prosenttiyksiköllä reiluun 60 prosenttiin. Blue1:n täyttöaste puolestaan oli reilut 56 prosenttia, missä on pientä parannusta vuoden takaiseen.

SAS on helmikuussa vähentänyt lentojaan 12 prosenttia kysynnän hiipuessa. Kriisiytynyt yhtiö ilmoittaa keskittyvänsä ydinliiketoimintaansa ja pohjoismaisiin kotimarkkinoihinsa.

Yhtiö aikoo vähentää 3 000 työpaikkaa, ulkoistaa sen lisäksi 5 600 ja kerätä osakeannilla 6 miljardia Ruotsin kruunua (560 miljoonaa euroa).

Tarjontaa on määrä vähentää lähes viidennes tänä ja ensi vuonna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.