SAS:n säästökuuri tietää potkuja yli tuhannelle

Lentoyhtiö SAS aikoo irtisanoa yli tuhat työntekijää ja leikata muilta 15 prosenttia palkasta, kertoo Tanskan TV2.

Säästöistä kerrotaan virallisesti huomenna pidettävässä lehdistötilaisuudessa, jossa SAS julkistaa myös viivästyneen osavuosikatsauksensa. Yhtiö ei ole kommentoinut Tanskan tv:n tietoja.

Sen SAS suostui kertomaan, etteivät säästöt vaikuta yhtiön lentoreitteihin. Lentoja jatketaan kaikkiin nykyisiin kohteisiin, yhtiöstä vakuutettiin.

SAS on jo pitkään kamppaillut talousvaikeuksissa ja huhuja yhtiön ajautumisesta konkurssiin on myös ollut liikkeellä.

EU:n komissio vahvisti jo perjantaina käyvänsä neuvotteluja Ruotsin, Norjan ja Tanskan hallitusten kanssa SAS:n rahoittamisesta. Ruotsi, Norja ja Tanska omistavat yhdessä yli puolet SAS:n osakkeista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.