SP: Julkisen talouden vakautus vaatii lisäsäästöjä

Julkisen talouden vakauttamiseksi tarvitaan Suomen Pankin mukaan lisätoimia. Hallituksen tavoite valtion velka-asteen taittamisesta vaalikauden loppuun mennessä ei toteudu ilman lisätoimia, sanoo pääjohtaja Erkki Liikanen.

Liikasen mukaan julkista taloutta voidaan vielä tasapainottaa hallitusti. Jos toimia lykätään, äkkijarrutuksen riski kasvaa huomattavasti, sanoi Liikanen Suomen Pankin talousennusteen julkistamistilaisuudessa Helsingissä.

Talouskasvu jää Suomen Pankin uuden ennusteen mukaan tänä vuonna 0,3 prosenttiin ja ensi vuonna 0,4 prosenttiin. Kasvu nopeutuu hieman vasta 2014, jolloin se kohoaa 1,5 prosenttiin.

Talouden näkymät ovat heikentyneet selvästi viime kuukausina. Vaihtosuhteen huonontuminen eli vientihintojen lasku suhteessa tuontihintoihin on Liikasen mukaan vienyt palkanmaksuvaraa. Tulevat palkkaratkaisut onkin mitoitettava avoimen sektorin kilpailukyvyn mukaan, sanoi hän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.