Saarioisten Jyväskylän työntekijät Atrian palkkalistoille

Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksynyt Atrian ja Saarioisten välisen kaupan, jolla Atria Oyj ostaa Saarioinen Oy:n naudan, sian ja broilerin hankinta-, teurastus- ja lihanleikkuuliiketoiminnot. Esisopimus kaupasta tehtiin jo viime heinäkuussa.

Sopimus yrityskaupan toteutumisesta Atrian ja Saarioisten välillä vahvistetaan tässä kuussa. Kauppahinta on noin 30 miljoonaa euroa. Yrityskaupan kohteena olevat liiketoiminnot liitetään Atriaan helmikuun alusta lähtien.

Saarioisten hankinta-, teurastus- ja lihanleikkuutoimintojen henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä Atrian palvelukseen. Jyväskylässä työskentelee noin 250 henkeä. Atria jatkaa teollista toimintaa Jyväskylässä ja Sahalahdella, missä työntekijöitä on noin 150.

Jyväskylän teurastamolla on sian ja naudan teurastamista sekä lihanleikkuuta, Sahalahdella broilerituotantoa.

Atrian liikevaihdon ennakoidaan kasvavan noin 70 miljoonaa euroa vuodessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.