Saksan talous ponnahti takaisin kasvuun

Saksan talous palasi alkuvuonna jälleen kasvun tielle viime vuoden heikon jälkipuoliskon jälkeen. Euroopan suurin talous kasvoi tammi-maaliskuussa ennakkotietojen mukaan 0,4 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna, kertoi maan tilastovirasto Destatis.

Viime vuoden lopulla Saksa vältti vain täpärästi ajautumisen taantumaan. Viime vuoden kolmannella neljänneksellä Saksan talous supistui 0,2 prosenttia, ja vuoden loppuneljänneksellä talous ei kasvanut eikä supistunut.

Vakiintuneen määritelmän mukaan kansantalous on taantumassa, kun bruttokansantuote pienenee kahden peräkkäisen vuosineljänneksen ajan.

Saksan talouskasvun piristyminen on hyvä uutinen myös Suomelle, sillä Saksa on Suomen tärkein vientimaa. Viime vuonna Suomen tavaraviennistä 15 prosenttia suuntautui Saksaan.

Uusimmat

Talous

Honkarakenne investoi Karstulaan 5,2 miljoonaa euroa – tehostaminen kuitenkin vie työpaikkoja

Sähköautot törmäävät hinnan lisäksi huonoihin sähköverkkoihin isossa osassa maailmaa

Pelkkä maakaapelointi ei tuo onnea – Järvi-Suomen Energia tekee lähivuosien aikana 700 miljoonan euron investoinnit sähköverkkoihin

Jyväskylän superviikko tietää hotelleille paksua tilipussia – "Kyllähän se tietysti vaikuttaa palvelujemme kysyntään, kun kaupungissa tapahtuu"

Asuntojen rakentaminen Jyväskylän Sokkarin yläkerroksiin alkaa jo ensi viikolla – kolmeen kerrokseen peräti 98 asuntoa, näin työmaa vaikuttaa keskustassa liikkumiseen

Valmetin saama jättitilaus Brasiliasta tuo Rautpohjaan työtä sadoille – edellinen yhtä paljon työllistävä suurtilaus julkistettiin huhtikuussa

Valmet sai lähes 300 miljoonan euron tilauksen Brasilian suurimmalta paperintuottajalta

Valmetille lähes 300 miljoonan euron sopimus Brasilian suurimman paperintuottajan kanssa

Ruokadronet liitävät Itä-Helsingissä kesäkuusta alkaen – "Asiakkaat päättävät, onko droneille elinkelpoista markkinaa"

Lähellä tuotetut kesäkukat ovat nyt hittituote – korpilahtelaisella puutarhalla iloitaan erikoisten keväiden jälkeen tavallisesta toukokuusta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.