Sammosta tuli Nordean suurin omistaja

Vakuutusyhtiö Sampo on kasvanut pohjoismaisen finanssikonserni Nordean suurimmaksi omistajaksi. Sampo on nyt 800 miljoonalla osakkeella hieman suurempi omistaja kuin Ruotsin valtio, jolla on 799 miljoonaa osaketta.

Nordean verkkosivujen mukaan syyskuun lopussa Sammon omistus Nordeasta oli lähellä 20:tä prosenttia.

Sampo haki elokuussa Ruotsin finanssivalvojalta lupaa nostaa omistuksensa Nordeasta yli 20 prosenttiin.

Yhtiö on nostanut osuuttaan Nordeasta järjestelmällisesti jo pitkän aikaa.

Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos toimii myös Nordean hallituksen varapuheenjohtajana. Wahlroosin on arvioitu pyrkivän suureen pohjoismaiseen rahoitusalan uudelleenjärjestelyyn.

Myös Ruotsin hallitus suhtautuu myönteisesti mahdollisiin järjestelyihin. Hallitus on ilmoittanut, että se on valmis luopumaan osuudestaan Nordeassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.