Samsungin uutuus älypuhelinmarkkinoille huhtikuussa

Korealainen Samsung tuo uuden lippulaivapuhelimensa, Galaxy S4 -mallin markkinoille huhtikuun lopussa. Yhtiö on esitellyt uutuutensa New Yorkissa Yhdysvalloissa.

Galaxy S4 -älypuhelimessa on hieman edeltäjäänsä suurempi eli viiden tuuman kokoinen näyttö ja 13 megapikselin kamera.

Lisäksi se tunnistaa käyttäjänsä katseen ja kädenheilutuksen. Malli hyödyntää tätä ominaisuutta muun muassa videoiden esittämisessä ja musiikin toistamisessa.

Samsungin Galaxy-puhelimet ovat olleet Applen iPhonen tärkeimpiä haastajia. Muut Android-puhelinten valmistajat ovat tähän saakka jääneet myyntimäärissä Samsungin varjoon.

Myös Galaxy S4:n myynnin odotetaan nousevan kymmeniin miljooniin kappaleisiin.

Ensimmäinen Galaxy-malli julkistettiin vuonna 2010, ja siitä lähtien Samsung on päivittänyt lippulaivapuhelintaan joka vuosi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.