Saudi-Arabian öljy-yhtiö Aramco julkisti historiallisen osavuosikatsauksensa

Saudi-Arabian öljyjätille Saudi Aramconille vuoden ensimmäinen puolisko oli tappiollinen öljyn hintakehityksen takia. Yhtiö kertoi nettotuloksensa pudonneen lähes 12 prosenttia 46,9 miljardiin dollariin.

Pudotuksesta huolimatta yhtiö on edelleen maailman tuottoisin.

Perinteisesti hyvin salamyhkäinen Aramco kertoi huhtikuussa ensimmäistä kertaa talouslukuja julkisuuteen, kun se ilmoitti vuoden 2018 liikevoitokseen 111 miljardia dollaria. Myös maanantain julkinen osavuosikatsaus oli ensimmäinen laatuaan.

Jos Aramco listautuisi pörssiin, siitä tulisi todennäköisesti maailman arvokkain yhtiö. Aramcon arvoksi on arvioitu jopa kaksi biljoonaa dollaria.

Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman on aiemmin kertonut, että Aramco aikoo listautua pörssiin viimeistään vuonna 2020.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Keski-Suomen maaseutu saa rahoitusta poikkeusaikanakin – Epävarmuus näkyy erityisesti investoinneissa

Upeat kesäsäät toivat Jyväskylän terassiravintoloille "unelmastartin", mutta sisätiloissa on vaikeampaa – "Tänä vuonna ei missään nimessä päästä normaaliin tilanteeseen"

Oikeus torppasi Fortumin havittelemat muutokset Oulujoen vaelluskalamääräyksiin – uusia kalateitä ei silti tule ainakaan lähivuosina

Suomen merkittävin laserleikkauksen keskittymä syntyi kaikessa hiljaisuudessa Keuruun Haapamäelle – Naapuriyritysten valtavat koneet taivuttavat kirkasmetallista mitä tahansa tarvitaan

Jyväskylä neuvottelee lentojen jatkumisesta valtion ja Finnairin kanssa: "Jos kaupallinen kannattavuus palautuu, myös lennot palautuvat"

Eckerö lopettaa Maarianhaminan ja Tukholman välillä liikennöivän Birka Cruisesin toiminnan

Norjalainen yritys ostaa Pilke päiväkodit -yrityksen – ei henkilöstövaikutuksia

Yhdysvalloissa työllisyys parani kesäkuussa ennakoitua nopeammin

Privanet Capital Marketsille seuraamusmaksu – syynä virheelliset tiedot Lapis-yhtiöistä

Epävarmuus OIkiluoto 3:n valmistumisajasta jatkuu, tietoa aikataulusta luvassa elokuussa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.