Siemens vähentää lähes 17 000 työntekijää

Saksalainen teollisuusjätti Siemens vähentää noin neljä prosenttia työvoimastaan. Tänään julkistetun tervehdyttämisohjelman mukaan Siemens vähentää maailmanlaajuisesti noin 16 750 työntekijää, joista 12 600 toimii pääosin hallintotehtävissä.

Tervehdyttämistoimilla tavoitellaan 1,2 miljardin euron vuotuisia säästöjä ja yhtiön kannattavuuden parantamista vuoteen 2010 mennessä. Pääjohtaja Peter Löscherin mukaan yhtiön on tehostettava toimintaansa tavoittaakseen kilpailijansa.

Talouskasvun hidastumisen takia tervehdyttämistoimien toteuttamiseen on Löscherin mukaan ryhdyttävä nopeasti. Siemens-yhtymällä on kaikkiaan noin 400 000 työntekijää eri puolilla maailmaa.

Siemensin osakekurssi oli tänään iltapäivällä pörsseissä puolentoista prosentin laskussa 67,77 eurossa. Se on laskenut tänä vuonna lähes 35 prosenttia eli selvästi enemmän kuin Siemensin kilpailijoiden General Electricin ja Philipsin kurssit.

Suomen Siemensillä ei vielä tänään ollut tietoa siitä, vaikuttaako tervehdyttämisohjelma työntekijämäärään Suomessa. Yhteensä yhtiö työllistää Suomessa 900 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.