Sijoittaja Mäkelä ei päässyt Alma Median hallitukseen

Alma Median suuromistaja Kai Mäkelä ei saanut tavoittelemaansa paikkaa yhtiön hallituksessa. Meneillään oleva yhtiökokous päätti, että hallitukseen tulee etukäteen esitetyt kahdeksan henkilöä.

Sijoitusyhtiö Herttaässän kautta Almaa omistava Mäkelä esitti toissa päivänä hallituksen paikkamäärän lisäämistä yhdellä. Tähän tehtävään Mäkelä esitti itseään.

Alma Median hallituksen nimitysvaliokunta oli ehdottanut hallitukseen kahdeksaa jäsentä, mutta yhtiöjärjestyksen mukaan hallitukseen voidaan valita yhdeksän.

Mäkelä on halunnut muun muassa tiivistää yhteistyötä Alma Median ja mediayhtiö Talentumin välillä.

Mäkelän maanantaisen tiedotteen mukaan Alma Median ja Talentumin yhteistyö loisi vahvemman talousmedian, joka voisi saada aikaan säästöjä ja jolla olisi edellytyksiä parempaan tuloksentekoon.

Alma Media on Suomen Tietotoimiston STT:n suurin omistaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.