Sirupäätteitä edelleen niukasti kaupoissa

Valtaosa suomalaisten käyttämistä maksukorteista on jo sirullisia, mutta sirukortilla maksaminen ei vieläkään onnistu isoissa kauppaketjuissa. Sirukortilla maksettaessa kortinhaltija syöttää itse kortin myyntipisteen maksulaitteeseen ja näppäilee kortin tunnusluvun.

Tähän mennessä lähinnä erikoisliikkeet ovat vaihtaneet vanhat magneettikortin lukijat uusiin sirumaksupäätteisiin. Suurista vähittäiskaupan ketjuista niitä löytyy laajamittaisesti vain Alkosta, jonka kaikki myymälät ovat käyttäneet järjestelmää viime maaliskuusta alkaen.

- Kaupoissa on yhteensä 135 000 maksulaitetta ja niistä arviolta 35-40 prosenttia on vaihdettu sirukortilla maksamiseen soveltuvaksi, kertoo Suomen Kaupan Liiton asiamies Matti Räisänen.

Alkossa on koko myymäläketjun laajuista kokemusta sirumaksupäätteistä nyt noin puolen vuoden ajalta.

Aluepäällikkö Jari Hiekkataipale kertoo, että asiakkaat ovat olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä.

- Osa kokee uuden maksutavan hyvinkin positiivisesti, osalle se tuottaa hieman enemmän päänvaivaa, hän kertoo.

» Lue lisää torstain Keskisuomalaisesta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.