Stockmann lomauttaa koko henkilökuntansa

Stockmann aikoo lomauttaa koko Suomen tavaratalojen ja konsernihallinnon henkilöstön 12 työpäivän ajaksi. Noin 5 000 ihmistä koskevat yhteistoimintaneuvottelut lomautuksista aloitetaan välittömästi. Niillä tavoitellaan noin 7 miljoonan euron säästöjä ensi vuoden kesään mennessä.

Lomautukset ovat osa yhtiön säästöohjelmaa. Tavarataloissa ja konsernihallinnossa on luvassa rakenteellisia muutoksia, joista saadaan säästöjä ensi vuodesta lähtien. Mahdollisten henkilöstövähennysten määrä täsmentyy syksystä alkaen.

Tavarataloissa ja muotiketjuissa on aloitettu myös muita toimia, joilla tavoitellaan yli 10 miljoonan säästöjä tänä vuonna. Stockmannin mukaan Pohjoismaiden vähittäiskaupan markkina on kehittynyt heikosti.

Stockmannin tammi-maaliskuun liikevaihto oli odotuksia heikompi erityisesti Suomessa. Liiketulos oli 34,5 miljoonaa euroa pakkasella, mikä oli yli kaksi kertaa enemmän kuin vuotta aiemmalla neljänneksellä.

Stockmann muuttaa kuluvan vuoden tulosennustettaan. Liikevoiton arvioidaan jäävän viime vuotta heikommaksi, kun yhtiö ennusti vielä toissa kuussa liikevoiton kasvavan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Kuluttaja-asiamies varoittaa puhelinmyyntiyrityksestä – kuluttajat saaneet sähkösopimuksia, vaikka eivät hyväksyneet yhtiön esittämää tarjousta

Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet – tuhatkunta mielenosoittajaa marssi Suomen Pariisin-suurlähetystölle

Tavaraviennin arvo laski toukokuussa 31 prosenttia

Maailman miljonäärit vaurastuivat reippaasti viime vuonna – Norja Pohjoismaiden ykkönen

Koronakevät kasvatti suomalaisten luottamusta eläkejärjestelmään – etenkin eläkeikäisistä leijonanosa uskoo eläketurvaan

Keskuskauppakamari varoittaa yrityksiä valelaskuista – etätyökesänä riski on kasvanut

Euroryhmä valitsee tänään uuden puheenjohtajan – Nouseeko ryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.