Stora Enso paransi – jatkaa yhä toimintojen karsintaa

Metsäyhtiö Stora Enso teki kevätkaudella odotettua paremman tuloksen, mutta varoittaa kapasiteetin lisärajoituksista Suomessa.

Toimitusjohtaja Jouko Karvisen mukaan yhtiö aikoo sulkea Suomessa pysyvästi toimintoja, joiden ei uskota nopeasti elpyvän kannattaviksi. Mistä yksiköistä on kyse, selviää heinä-syyskuun kuluessa. Konsernin Suomen ulkopuolella tekemä voitto on jo kolmen vuosineljänneksen ajan menetetty Suomessa, Karvinen perustelee.

– Yhtiön tavoite on ollut suojata yhtiön kustannustehokkaimmat yksiköt maasta riippumatta. Merkittävä määrä ihmisiä kärsii, jotta suurempi määrä ihmisiä suojataan, Karvinen sanoi.

Stora Enson huhti-kesäkuun tulos ennen veroja ja ilman kertaeriä oli 47 miljoonaa euroa eli kolmanneksen vuoden takaista parempi. Luvusta puuttuu Yhdysvaltain-omistuksista tehty yli 400 miljoonan euron alaskirjaus. Liikevaihto kutistui liki neljänneksen vajaaseen 2,2 miljardiin euroon.

Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen pitää epämääräisyyttä leikkausten kohteista hän pitää suorastaan härskinä.

– Nyt on sitten 8 000–9 000 storaensolaista pelon vallassa, Ahonen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.