Stora Enso yt-neuvottelee lomautuksista Anjalan paperitehtaalla

Metsäyhtiö Stora Enso aloittaa yt-neuvottelut lomautuksista Anjalan paperitehtaalla Kouvolassa. Neuvottelut eivät koske Inkeroisten kartonkitehdasta, joka sijaitsee Anjalan tehtaan vieressä.

Yt-neuvottelujen piiriin kuuluu tehtaan koko henkilöstö, yhteensä noin 300 henkeä. Lomautukset kestäisivät korkeintaan 90 päivää ja ajoittuisivat lokakuun lopun ja toukokuun lopun väliselle jaksolle. Lomautustarvetta perustellaan markkinatilanteen heikentymisellä ja epävarmuudella paperin kysynnän kehittymisessä.

Neuvottelujen aloittamisesta kertoi aiemmin Yleisradio.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

Kuluttaja-asiamies varoittaa puhelinmyyntiyrityksestä – kuluttajat saaneet sähkösopimuksia, vaikka eivät hyväksyneet yhtiön esittämää tarjousta

Ranskan teollisuusministeri tuomitsee Nokian irtisanomisaikeet – tuhatkunta mielenosoittajaa marssi Suomen Pariisin-suurlähetystölle

Tavaraviennin arvo laski toukokuussa 31 prosenttia

Maailman miljonäärit vaurastuivat reippaasti viime vuonna – Norja Pohjoismaiden ykkönen

Koronakevät kasvatti suomalaisten luottamusta eläkejärjestelmään – etenkin eläkeikäisistä leijonanosa uskoo eläketurvaan

Keskuskauppakamari varoittaa yrityksiä valelaskuista – etätyökesänä riski on kasvanut

Euroryhmä valitsee tänään uuden puheenjohtajan – Nouseeko ryhmän johtoon ensimmäistä kertaa nainen?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.