Suomalaissijoitukset ongelmaluottoyhtiöihin selvitetään

Suomalaisten pankkien ja vakuutusyhtiöiden sijoitukset USA:n ongelmaluottoyhtiöihin aiotaan selvittää. Sekä Rahoitustarkastus että Vakuutusvalvontavirasto ovat päätyneet kartoittamaan tilanteen Suomessa.

Rahoitustarkastuksen toimistopäällikön Jaana Rantasen ennakkoarvio on, että suomalaisten pankkien sijoitukset USA:ssa haltuunotettuihin asuntoluotottajiin Fannie Maeen ja Freddie Maciin ovat pienet.

Suurin Suomessa toimiva pankki Nordea kertoo jo selvittäneensä asiaa talon sisällä. Fannie Maen tai Freddien Macin omistusta tai velkapapereita pankilla ei ole.

Vakuutusvalvontavirasto selvittää myös, onko suomalaisilla vakuutus- ja työeläkeyhtiöillä sijoituksia ongelmapankeissa.

Markkinat kehräsivät

Uutinen Fannie Maen ja Freddie Macin kansallistamisesta vauhditti pörssit vahvaan nousuun ympäri maailmaa. Varsinkin pankkisektorin osakkeet saivat vahvaa nostetta niin Euroopassa kuin Aasiassa, kun Yhdysvaltain hallitus avasi veronmaksajien piikin suurten asuntoluotottajien pelastamiseksi.

Markkinahermoilu voikin rauhoittua väliaikaisesti, mutta suomalaisasiantuntijat eivät usko finanssimyräkän vielä pysyvästi tyyntyvän.

- Heijastusvaikutukset Eurooppaan ovat lyhyellä aikavälillä jossain määrin myönteisiä. Pelkään kuitenkin, että helpotuksen mennessä ohi aletaan taas miettiä, missä kaikkialla muualla riskejä voi vielä olla, sanoo ekonomisti Reijo Heiskanen Nordeasta.

Sampo Pankin ekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan Amerikan apu on tervetullut myös eurooppalaisille pankeille, koska monilla eurooppalaisilla rahalaitoksilla on sijoituksia valtameren yli.

Toista mieltä on Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inha, joka arvioi, että amerikkalaisten asuntoluottoyhtiöiden kaatuminen valtion syliin ei helpottanut tunnelmaa Euroopassa eikä Suomessa.

- Uudet uutiset osoittavat Yhdysvaltain ongelmien syvyyden, ja näkymät ovat entistä huonommat, Inha sanoo.

Hypoteekkiyhdistys ennustaa, että asuntolainojen marginaalit ovat Suomessa nousussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.